Kun olin teini-ikäinen, rahankäyttö oli minulle kuin kokeilu: ostin kaikkea, mitä huvitti, ja maksoin myöhemmin. Klarna ja muut osamaksut tuntuivat pelastukselta – saatoin ostaa jotain heti ja maksaa siitä myöhemmin. Aluksi se oli ihanaa, mutta pian opin, että "maksa myöhemmin" ei poista ongelmaa, se vain siirtää sen tulevaisuuteen.

Kun katson taaksepäin nuoruuteeni, huomaan heti yhden asian: raha ei ollut silloin ystäväni. Tai ehkä se oli, mutta ennemmin se opetti minulle kipeitä läksyjä. Ostin spontaanisti asioita, joita en oikeasti tarvinnut, en seurannut menojani enkä oikein ajatellut tulevaisuutta. Klarna ja muut maksuvaihtoehdot tuntuivat silloin helpoilta – "osta nyt,...

Keitin kahvin, istuin keittiön ikkunan ääreen ja katselin, miten sade piirsikin pieniä kuvioita ikkunalautaan. Se oli niin tavallinen hetki, mutta silti jotenkin rauhoittava. Tajusin, että elämä koostuu pitkälti tällaisista pienistä hetkistä, joita harvoin huomaa, kun on liian kiireinen. Sillä hetkellä en suunnitellut mitään, en analysoinut...

Jos joku olisi vuosi sitten sanonut, että muuttaisimme uuteen kaupunkiin, aloittaisimme uudet työt ja eläisimme remontin keskellä, en olisi uskonut. Silti tässä sitä ollaan – ja olo on yhtä aikaa sekä väsyneempi että vahvempi kuin pitkään aikaan.

Kun muutimme uuteen kotiin, olin yhtä aikaa innoissani ja vähän kauhuissani. Kaikki näytti niin täydelliseltä – valoisa keittiö, iso olohuone ja ikkunoista tulviva auringonpaiste. Sitten tajusin, että meidän pääoma oli sulanut remontteihin, muuttoon ja kaikenlaisiin uusiin kuluihin, joita en ollut osannut ennakoida. Yhtäkkiä tunsin olevani kuin...

Syksy on täällä, ja se näkyy joka päivä, kun astun ulos ovesta. Päijät-Hämeen luonto on juuri nyt kauneimmillaan – metsät loistavat keltaisen, punaisen ja oranssin sävyissä, ja järvet heijastavat taivasta kuin peili. Täällä ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen, miten luonto rauhoittaa ja antaa voimaa arkeen.

Haluan kirjoittaa avoimesti asiasta, joka on pyörinyt mielessäni jo pidempään. Olen päättänyt lopettaa yritystoimintani toistaiseksi.

Kirjoitan tätä meidän keittiön pöydän ääressä, kahvikuppi kädessä ja kynttilä palamassa. Ulkona on jo pimeää, mutta sisällä tuntuu kotoisalta. Näissä hetkissä huomaan, miten paljon kiitollisuuden aiheita arjessa oikeasti on.

Kesän aikana muutettiin ja asetuttiin tähän meidän uuteen kotiin Päijät-Hämeeseen. Välillä tuntuu edelleen vähän epätodelliselta, että tämä on oikeasti meidän paikka. Uudet seinät, uudet huoneet, ja se tunne, että tästä alkaa kokonaan uusi luku elämässä.

Kesä on kulunut vauhdilla, ja sen mukana elämässä tapahtui iso muutos: muutimme uuteen kotiin Päijät-Hämeeseen. Aivan ihana talo, jossa jokainen nurkka tuntuu kutsuvan rauhoittumaan ja nauttimaan arjen pienistä hetkistä. On jotain erityistä siinä, kun saa laittaa oman leimansa taloon ja ympäröivään ympäristöön — olo on kuin sivu käännettäisiin...

Tiedätkö sen tunteen, kun ympärillä tuntuu olevan ihmisiä, jotka tekevät jokaisesta tavoitteestaan ja saavutuksestaan julkisen projektin?
LinkedIn-päivitykset, Instagram-storyt, tavoitteiden listaukset ja "tässä olen nyt" -raportit. Se voi olla inspiroivaa – mutta joskus myös uuvuttavaa.

Arki on käynnistynyt täysillä – kalenterit täyttyvät, ja ajatus siitä, että pitäisi ehtiä palautua kaiken muun ohella, voi tuntua jopa kuormittavalta. Mutta palautuminen ei tarkoita tuntien mittaisia hiljaisuusretriittejä tai joogamatkoja Balille. Se voi olla pieni, mutta tietoinen hengähdys. Hetki, jonka annat itsellesi ihan tavallisessa...

Tuntuu kuin arki olisi pyörähtänyt käyntiin kuin huomaamatta. Koulu, työt, harrastukset, viestit, kalenterit. Päivät täyttyvät aikatauluista, ja iltaisin huomaan huokaavani raskaammin kuin ennen. Ehkä sinäkin? Elokuun lopussa monelle meistä iskee se sama tunne: väsymys, jota ei ehdi edes huomata ennen kuin pysähtyy.

Aamut ovat taas erilaisia. Herätyskello ei enää ole vain muistutus, vaan merkki siitä, että arki on alkanut – tuttu ja turvallinen rytmi on palannut. Kesä kului kuin lämmin uni, ja nyt on aika avata silmät uuteen lukuvuoteen.

Elokuu tuo tullessaan tuttuja ääniä: kynien raapetta kalenterin sivuilla, pyykinpesukoneen tasaisen hurinan ja ehkä pienen jännityksen vatsanpohjassa. Onko kaikki valmiina? Miten tästä taas lähdetään liikkeelle?

Elokuu ei astu sisään ovista ja ikkunoista, vaan se hiipii hiljaa. Se ei huuda, vaan henkäisee. Ilmassa on vielä kesän lämpö, mutta se on toisenlaista nyt – pehmeämpää, vähän viisaampaa. Sellaista, joka tietää, että kaikki kaunis ei kestä ikuisesti, mutta juuri siksi se on niin arvokasta.